
Sirkka Heinonen
Professori
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Turun kauppakorkeakoulu
Filosofian tohtori Sirkka Heinonen toimii tulevaisuudentutkimuksen professorina Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa.
Sirkka Heinonen on toiminut aiemmin pitkään johtavana tutkijana VTT:llä. Hänen tutkimustyönsä on käsitellyt teknologian ennakointia, tietoyhteiskuntaa, kestävää kehitystä, sosiaalista mediaa ja yhdyskuntien tulevaisuutta. Kaupunkien ja maaseudun tulevaisuushankkeissa hän on luodannut asumisen, työnteon, yrittäjyyden, vapaa-ajan vieton ja liikkumisen tulevaisuuteen.
Heinonen on ollut puheenjohtajana asumisen tulevaisuutta pohtineessa nk. asumisen tohtoriryhmässä, jonka ympäristöministeriö kutsui koolle vuonna 2006. Hän on toiminut vierailevana tutkijana Japanissa. Heinonen on aktiivinen toimija tulevaisuudentutkimuksen kotimaisissa ja kansainvälisissä järjestöissä, kuten Tulevaisuuden tutkimuksen seurassa, YK:yhdistysten maailman liiton (WFUNA) alaisessa Millennium-hankkeessa sekä Rooman Klubissa, jonka jäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 2005.





















